Minun perheeni

Katselin viimeisen viikon aikana kertyneitä valokuvia ja päätin postata joitakin niistä ja kertoa hiukan lisää perheestäni.

Up Pink tulppaani

Tänäkin viikonloppuna on upea ulkoilukeli. Tänään lähinnä haahuilin laskettelurinteen juurella. Olen viime vuosina jättänyt kaikenlaiset talviset mäet muille. Lasten on kuitenkin hyvä edes vähän harjoitella eri lajeja, joten he olivat rinteessä tänään. En edes osannut ottaa mitään julkaisukelpoisia kuvia siellä. Mukava retki oli kuitenkin.

Viikko sitten oltiin jäällä. Jääkuvat on otettu silloin. Miehen kanssa ollaan oltu pitkälti yli 10 vuotta yhdessä. Hän on vankkumaton tukeni ja turvani. Ja pihan kivitöiden tekijä ja nikkaroija, esimerkiksi. Kummasti alkaa taas tulla mahdollisuuksia viettää aikaa kahdestaan, kun lapset ei enää vaadi ihan koko ajan huomiota ja vahtimista. Kunhan muistaa täyttää jääkaapin… Parisuhteessa on tärkeää tehdä asioita yhdessä (ja okei, erikseen myös). Sain kuningasajatuksen ottaa potkukelkan mukaan jäälle. Sillä meni väkisin kovempaa kuin kävellen… Miehellä oli nastat kengissä ja hurjasti sai potkukelkkaan vauhtia jäällä, vaikka istuin kyytiin! Hauskaa oli!

Tytär on 14, pian itse asiassa jo 15-vuotias. Se on aika hurjaa, todistaa itselleni parhaiten ajan kulumisesta. Nöpö-kissa vaikeutti taas tänä aamuna hänen ylösnousuaan kerjäämällä rapsutuksia ja torkkumalla peiton päällä. Minun sänkyyni se ei koskaan tule tuolla lailla hakemaan huomiota. Palataan Nöpöön toiste paremmin, vaikka omassa postauksessa. 

Tytär tykkää lukea ja kirjoittaa niin kuin minäkin ja olen siitä tietysti ilahtunut. Perustin meille yhteisen kirjablogin, lähinnä siis hänelle. Hän teki sinne juuri toisen postauksensa ja minäkin olen jotakin kirjoittanut. En ole ehtinyt sitä kehittää, mutta saa käydä lukemassa. Niin ja jos on tietoja vaikka jonkun muun nuoren pitämästä kirjablogista, niin voi tuonne blogiin käydä vinkkaamassa. Linkki löytyy blogin sivupalkista ja tästä: Mun kirjaimin. 

Mun kirjaimin-blogia varten otettu kuva, jossa kuvituksena mitä ekana käteen osuu eli mun puutarhakirjojani ;)

Kasvitieteellisessä puutarhassa käynnistäni kerroin aiemmin. Alakouluikäinen poikani oli mukanani. Häntä eivät tulppaanit kiinnostaneet, mutta moni muu asia kyllä: karpit, undulaatit, kaktukset... Hänellä oli pian huppari märkä, kun piti hiippaili ”viidakossa”, vaikka kastelu oli päällä. Otin hänestä kuvan syvällä kasvien siimeksessä, kun pakkanen ja viima olivat hetken kaukana.

Suuret laakeat lehdet ovat sateesta kosteat. Vesipisarat muotoutuvat lehden suonien kouruissa, valuvat kärkeen, putoilevat pisaroina alas. Kuvittelen kuulevani veden solinaa.

Erilaisia vihreän sävyjä on kaikkialla: raikasta, syvää, kellastunutta, kulunutta, juuri esiin puhjennutta. Lehtien seassa ruskeat rungot kiemurtavat ylös. Toiset sileitä, toiset karkeita, nystermiä pinnassaan. Palmun terävät lehdet laskeutuvat pään päälle, pitsiset saniaiset kurottuvat pohjalta ylös.

Poika on löytänyt kiemurtavan polun kasvien joukosta. Miettii, mitä viidakossa voi tulla vastaan. Hän tuntee kivien pyöreyden jalkojen alla ja kasvoillaan kostean lämmön. Talvikalpea iho imee auringon säteitä.

Kamerasta löytyi vielä lisää kauniita tulppaanikuvia. Yhden jo lisäsinkin Instagramiin. Olen sinne laittanut kukkakuvia jo kauemmin kuin olen blogia pitänyt. Löytyy samalla nimellä kuin blogi eli Viherrin.

Hippiäinen

Pitää sentään yksi kotipihaltakin otettu kuva laittaa! Perjantaina töistä tullessa oksalla sirkutti ja keikkui yksi pieni hippiäinen. Hirmuinen oli touhu. Ei ole tullut tällä viikolla kuitenkaan yhtään uutta lajia 100 lintulajia haasteeseen. Helmikuu on hiljaista aikaa lintumaailmassa. 

Somaa sunnuntaita ja siitä uuteen viikkoon!