Kaunis k...kevät

Kevät etenee omassa puutarhassa tällä hetkellä tus-kas-tut-ta-van hitaasti, kun öisin on pakkasta ja päivälämpötilakin nousee vaivoin plussalle. Nuput jököttävät samassa asennossa päivästä toiseen. En kyllä valita, lunta ei kuitenkaan ole (kuten ei koko talvena lyhyin poikkeuksin). Kaunista on silti ja muutenkaan en valita mistään niin kauan kuin koronatilanne ympärilläni pysyy aisoissa. 

Vanha ruukku on haudattu puoliksi maahan ja sieltä nousee tulppaaneja

Vas. keijunkukka & krookus, iso kuva syreeni, oik. imikän suurin nuppu

Sisällä olen tehnyt lisää kylvöjä ja tilannut vielä siemeniäkin, kun ei tänä keväänä pääse puutarhamessuille. Olen laittanut monenlaista, tulokset jää sitten nähtäväksi. En ole varsinainen esikasvatusguru, mutta aina sitä joku onnistuu. Eilen laitoin ainakin samettikukkia: kääpiöversio Lemon Gem sekä ryhmäsammari Alumia Vanilla Cream. Täällä etelässä ne olisi mahdollista kylvää myöhemmin suoraan avomaallekin. 

Viime vuonna kelloköynnökset olivat se ilahduttavin kokeilu ja ne pääsivät jatkoon ja kasvavat taas hyvin. Lapoin tänään isoihin ruukkuihin ulkona puutarhamultaa. Aiheutan sitten vähemmän sotkua sisällä. Aion siirtää kelloköynnökset pian, useamman samaan ruukkuun. Ne ovat jo niin isoja, että voin laittaa ruukut lattialle ja saan pöydälle tilaa... Voin vaikka tehdä näihin muoviruukkuihin isommat reiät sivuihin ja pohjaan ja istuttaa taimet lopullisiin paikkoihin ruukkuineen päivineen, jos siirtely tuntuu hankalalta. 

Vas. kelloköynnöksiä, keskellä keijunmekkoja, oikealla mm. jättiverbenaa (edelleen hyvin pientä)

Kotoiluun on runsaasti aikaa. Lapsia ei tarvitse kuskata mihinkään. Soittotunnit vielä pyörivät, mutta etänä. Koulunsa nuo teini-ikäiset onneksi osaavat hoitaa etänäkin varsin omatoimisesti. Itse aion tänään ja huomenna katsoa Raision keskiaikaviikon luentoja Raision seurakunnan Youtube-kanavalta. Muut hommat hoituvat toistaiseksi netissä ja yritän olla miettimättä, miten jatkossa menee, kun vielä ei voi tietää.  

Todellista silmin nähtävää kevään etenemistä kävin katsomassa eilen. Ajeltiin Mietoistenlahdelle, joka on Luontoon.fi sivujen mukaan yksi Suomen arvokkaimmista lintuvesistä. Siellä oli vilskettä! Ja nyt onneksi puhun linnuista enkä ihmisistä. Olin varautunut siihen, että emme mene lintutorneihin, jos siellä on ruuhkaa, mutta eipä siellä ketään näkynyt. Kallioilla sentään oli muutama ulkoilija. Äsken luin nettisivuilta, että toinen lintutorni olisi käyttökiellossa, mutta siellä oltiin ja näytti, että se oli juuri korjattu. 

Mietoistenlahti. Takimmaiset pisteet kurkia, edessä  enimmäkseen lokkeja

Mielestäni suurin osa on merihanhia. Kuvattu luontopolun pysäköintipaikalta

Jo matkan varrella pelloille olivat levittäytyneet töyhtöhyypät. Ne ovat mainion näköisiä loikkiessaan ilmaan pitkät siivet viipottaen. Unohtui paha maailma hetkeksi taakse viimeistään, kun kiikaroi veden yli taustalla ruokailevia kurkia, levottomana parvena vedessä ja ilmassa touhuavia lokkeja, isokoskeloita, telkkiä sekä rauhallisia joutsenia. Merikotka patsasteli hyvin arvokkaana ruovikkosaarella, epäiltiin jo sen olevan muovia, mutta sitten se lensi muutaman metrin.

Pieni irtiotto kotoa teki hyvää. Korona-asiat vähän ahdistavat. Onneksi on kevät, joka tuo uskoa tulevaan. Jos tämä olisi alkanut marraskuussa niin olisi kyllä vähän liikaa. Tämä kevät varmasti muistetaan pitkään, ehkä käännekohtana. Joka sukupolvella on omat pelkonsa. Tuli mieleen kaunis ja synkkä biisi, joka oli minulle tärkeä kauan sitten:

Veljestä kuulin viimeksi kun tuli kirje vierailta mailta
Kertoi voivansa hyvin, mutta sanoi että tilanne näyttää täällä myös pirun pahalta

Sir Elwoodin hiljaiset värit: Viimeisellä rannalla

Silakkari, Mietoistenlahti

Takaisin kotipihaan: Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Ihanat krookukset kukkivat. 

Esimerkiksi telkkaria katsoessa tulee välillä mieleen, että huh, miten tuolla tavalla halaavat kadulla. Mutta kyse ei ole suorista lähetyksistä. Noudatetaan ohjeita että päästäisiin yli tästä tilanteesta mahdollisimman vähin vaurioin. Nöpö näyttää mallia, se asettui mukavasti tarkkailemaan takapihan mustarastaita, mutta näytti uni vievän voiton.

Edellisen postauksen puukiipijän pönttö on nyt puussa.

 Hyvää uutta viikkoa kaikesta huolimatta!