Tänään tarina Nöpön pienestä karkuretkestä. Taustaksi, että Nöpö-kissamme ulkoilee paljon hihnassa, mutta harkitusti myös vapaana. Eräänä päivänä Nöpö singahti oven raosta hurjaa vauhtia tiehensä, ihan lupaa kysymättä… Kuvat ovat marraskuisen karkuretken lisäksi lokakuussa otettuja.
Olin tulossa sisään eräänä marraskuun alun päivänä, kun Nöpö
luikahti oven raosta ulos ja katosi vauhdilla terassin alle. Se tietää hyvin,
että sinne ei kukaan tule perässä, ei ihmiset eikä edes naapurin koira. Minä menin
sisään ja ajattelin kohta katsoa, jos Nöpö tulisi jo takaisin.
Terassin alustan katsottuaan Nöpö tarkasti vanhan hiekkalaatikon
kulmalta katajan ympäristön. Kesällä katajassa pesivät mustarastaat . Rastaat viettävät myös talven pihapiirissä. Mustarastaat
ovat Nöpön mielestä maailman ihanimpia, mutta ne eivät ollenkaan
halua osallistua Nöpön kanssa hippaan.
Tarkka haistelu, keitä täällä on kulkenut |
Mustarastasnaaras ruoan haussa |
Nöpö hyppeli vielä tarkistamassa, näkyisikö sammalnurmella jotakin kiinnostavaa. Usein tämä on Nöpölle riittävä kierros ja se palaa terassille tarkkailuasemiin. Mutta ei sinä päivänä…
Portaat johtavat pihatielle |
Hetken päästä katsoin olohuoneen ikkunasta ulos. Siitä näkee
kauas toiselle puolelle taloa, pihatielle. Yllätyksekseni pihatietä paineli
pieni valkoinen hahmo. Se ei voinut olla mikään muu kuin Nöpö! Minne se oli
matkalla? Iso autotie pihatien päässä ei todellakaan kuulunut Nöpön reviiriin.
Tytär lähti perään. Sillä aikaa katselin huolestuneena, miten pieni hahmo
porhalsi eteenpäin hiekkatiellä. Minne se vielä ehtisikään?
Näkymä olohuoneen ikkunasta pihatielle ruska-ajan alkupuolella |
Nöpö oli jo pitkällä tutkimassa tienvarren heinikoita. Sieltä voisi hyvinkin löytyä myyrän kolo... Silloin rekka jyrisi ohi ja sen ääni sai Nöpön havahtumaan. Vähän pelotti. Sopivasti kuului tutulla äänellä kutsu. Tytär oli ehtinyt hiekkatien alkupäähän (autotallille). Nöpö kääntyi ympäri ja kipitti vauhdilla samaa reittiä takaisin.
Loppujen lopuksi oli turvallista tulla lämpimässä sylissä takaisin kotiin.
Johan sitä tuli seikkailtua tälle päivälle.
Näin syksyn tullen päästämme Nöpöä harkitusti enemmän
vapaaksi, koska se ei mene yleensä kauas (tassut alkaa palella). Se pääsee pelottelemaan myyrät ja hiiret myös terassien alta ilman hihnaa. Liikuntakin hoituu, kun se loikkii itsekseen enemmän. Jatkuvasti
en pidä sitä vapaana, koska en halua sen häiritsevän jatkuvasti lintujen elämää
(Nöpöstä lintujen kiinni nappaaminen on hienointa ikinä) tai naapureita. Se on myös
luonteeltaan aika hömelö ja voisi hankkiutua vaikeuksiin.
Kotona taas <3 |
Nöpöllä on täällä blogissa myös oma sivu, jossa on lisää kuvia ja hiukan lisätietoja. Se löytyy sivupalkista (kännykällä pitänee ensin valita alareunasta internetversio). Oletko sinä koira- vai kissaihmisiä vai onko sellainen jaottelu sinusta ihan tarpeeton? Itse olen vahvasti kissaihminen (vaikka ihan kivoja koiriakin on olemassa).
Nöpö on niin suloinen! Ihan hurja seikkailu, sydämestä otti, kun kerroit, kuinka se lähestyi isoa tietä. Autotiet ja eläimet ovat niin hirvittävän huono yhdistelmä. Onneksi huomasitte ja tytär lähti heti perään!
VastaaPoistaMinulla on kaksi kissaa, joista toinen tuollainen hömelö karvakasa. Siksikin tuollaiset samantyyppiset ihastuttavat kovasti. Niissä on usein melko erilainen luonteenpiirre kuin itsenäisemmissä lyhytkarvaisissa, toki kaikenlaisia poikkeuksia löytyy. Tykkään kyllä kaikista eläimistä, mutta kissat sopivat luonteelleni paremmin kuin koirat, joita pitäisi kouluttaa ja olla jotenkin järjestelmällinen. En ole :-D
Ihanan kauniit muuten nuo pihatienäkymät! Niitä voi nyt uudestaan katsoa levollisin mielin, kun tarina päättyi hyvin.
Mielenkiintoinen näkökulma, jospa pitkäkarvageeni kytkee todennäköisemmin päälle hömelö-luonne-geenin!? Koirien kouluttaminen on tosiaan homma, joka minusta pitäisi tehdä todella huolella ja järjestelmällisesti. Muutaman asian suhteen olisi kannattanut tuota kissaakin vähän yrittää koulia, mutta nyt on kyllä totaalisen myöhäistä yrittää.
PoistaPihatiemme on ehdottomasti parhaimmillaan ruska-aikaan.
Ihan ensimmäiseksi on kehuttava kauniita pihanäkymiä syysruskineen. Ja kaunis on tytärkin.
VastaaPoistaOnneksi Nöpölle ei käynyt kuinkaan ja rekan pöristely sai kissan kotikaipuun heräämään.
Kaikenlaisille eläimille on paikkansa. Lapsena pelkäsin koiria, vaikka en muista niiden kanssa olleen mitään erityistä ongelmaa. Kissat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, pidän itseäni täysverisenä kissaihmisenä. Lapsuudenkodissa oli kissoja, sisaruksilla ja monilla sukulaisilla on kissoja, itsellä oli kissa 17 vuotta ja tyttärellä on kaksi kissaa.
Pian siirrytään joulukuuhun. Mukavaa viikonloppua sinulle!
Ei ole varmaan vaikea arvata, että tämän postauksen idea syntyi siinä kohtaa, kun näin miten kauniita kuvia räpsäisin kisusta ja tyttärestä, kun palasivat yhdessä karkuretken lopuksi kotiin :) Minä pelkään edelleen koiria, jos ne ovat suuria, kovaäänisiä ja terävähampaisia. Minusta se on ihan järkeenkäypä reaktio.
PoistaOnneksi Nöpön karkumatka päättyi onnellisesti. Kivat kuvat.
VastaaPoistaAito huoli kyllä oli sen päättäväisestä viipotuksesta kohti taivaanrantaa. Mutta hyvin kävi! Kiitos, tykkäsin itse näistä kuvista, joten sitä kautta syntyi tällä kertaa postauksen aihe.
PoistaIhana tarina Nöpön karkumatkasta. Isot autot ja traktorit on vaaraksi eläimille ja ajavat kovaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Minä taidan olla koiraihmisiä, vaikka lapsuuskodissa oli kissoja.
VastaaPoistaNiinpä, meilläkin on tuossa 80km/h nopeusrajoitus niin ei siinä paljon ehdi kissoja väistellä. Etenkin kun nyt on jatkuvasti pimeää, niin eläimet ovat isossa vaarassa - ja ihmiset ilman heijastinta.
PoistaOnneksi Nöpön retki sai onnellisen lopun. Itse vastustan kissojen irtipitoa juurikin noiden lintujen turvallisuuden vuoksi. Onneksi olet pääosin vastuullinen kissan omistaja. Pidän kyllä kissoista, vaikka itsellä on koira. Nöpö on kovasti meidän naapurin kissan näköinen. Se kissa, Pilkku nimeltään kyttää meidän lintulaudan tienoilla napatakseen lintuja. Olen tehnyt sille vähän esteitä eikä sitä enää niin paljoa näy.
VastaaPoistaViime talvena minäkin opetin naapurin kissalle, ettei meidän lintulaudan luona kyttäillä. Se on fiksu kissa ja ilmeisesti uskoi, kun muutaman kerran hätistin sen käsiä taputtamalla. Tänä syksynä sitä ei ole ollenkaan tuossa näkynyt.
PoistaOnneksi Nöpön seikkailu päättyi onnekkaasti. Huh huh, eläimet ovat arvaamattomia. Minulla on riistaviettisiä mäyräkoiria, joita ei voi yhtään laskea vapaaksi. Onneksi pihani on aidattu. Tykkään hurjasti kissoista, ja minulla on yleensä ollutkin kissa, mutta nyt asun kaupungissa, vilkas liikenne estää kissan hankinnan. Miau!
VastaaPoistaMäyräkoirista joskus kuulee melkoisia juttuja, kun ne tunkevat riistaa hakiessaan ihan vaikka mihin koloihin, ovat ilmeisesti hyvin innokkaita! Harmi ettei mäyräkoira-aitaus toimi kissalle, vaan sitä varten pitäisi sitten rakentaa häkki.
PoistaPieni seikkailija <3 Olen enemmän koira- kuin kissaihminen, mutta jos kissa sattuu olemaan silittelyetäisyydellä, niin kyllä se käsi kissan turkkiin eksyy yhtä lailla kuin koirankin.
VastaaPoistaKaikenlaisten karvaisten otusten silittely kyllä tekee niin hyvää myös silittäjälle. Paitsi jos sattuu olemaan kissa joka ilmoittaa kynsillä et nyt riitti (omaansa osaa tulkita, vieraita ihan aina ei) ;)
PoistaOnneksi karkumatkalla oli onnellinen loppu :)
VastaaPoistaMolempia on elämänvarrella ollu, sekä sisäkoiria, että sisäkissoja.
Tarjoilen toivottavasti jatkossakin yleensä hyvänmielen tarinoita, koska olen itsekin niiden tarpeessa :)
PoistaKiitos! Elämääni on kuulunut aina kissoja, ilman niitä puuttuu pala <3
VastaaPoista